Kenny Roberts on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista ja näkyvimmistä henkilöistä GP-ratamoottoripyöräilyn historiassa. Amerikan ensimmäinen maailmanmestari ”King Kenny” voitti kolme mestaruutta 500-kutioisten luokassa. Roberts ajoi Yamahalla 13 vuotta ja häntä pidetään USA:n AMA-mestaruuskilpailujen legendana, joka viihdytti yleisöä lukuisilla ikimuistoisilla esiintymisillä kuten vuoden 1975 Indy Mile -kilpailu.

Kuten monen muun tuon aikakauden GP-suuruuden, myös Kenny Robertsin kilpaura alkoi teini-ikäisenä sorapintaisilla radoilla Kaliforniassa. Uudenvuodenpäivänä 1970 tuolloin 18-vuotias Kenny Roberts osallistui ensimmäisen AMA-kilpailuunsa ja oli hienosti neljäs. Vakuuttavan ajotyylin ja tulosten perusteella hänet palkattiin melko nopeasti tehtaan tukeman Yamaha America -tiimin kuljettajaksi. 

Roberts voitti vuoden 1971 AMA Rookie of the Year -tulokaspalkinnon. Seuraavalla kaudella Expert-luokkaan siirtynyt Roberts voitti ensimmäisen kilpailunsa tässä luokassa. Menestys jatkui kaudella 1973, jolloin Roberts voitti AMA Grand National Championship -sarjan, joka koostuu Flat Track- ja Road Racing -kilpailuista. 

Toinen AMA-mestaruus tuli myös seuraavana vuonna 1974, jolloin Roberts taisteli tiukasti myös Daytona 200 -kilpailun voitosta RR-ajon moninkertaisen maailmanmestarin, Giacomo Agostinin kanssa  Samaisena vuonna Kenny Roberts ajoi myös ensimmäisen kerran Hollannin GP:n 250-luokassa Yamaha TZ250:llä. Aika-ajoissa paalupaikan valloittanut Roberts nousi kilpailun jälkeen myös palkintokorokkeelle. Erinomainen suoritus, varsinkin kun kyse oli hänen ensimmäisestä RR-ajon MM-osakilpailuista.

Roberts jatkoi menestymistään useissa USA:n AMA-mestaruussarjoissa  ennen paluutaan Eurooppaan, jossa hän kilpaili 250- ja 500-kuutioisten MM-kilpailuissa.

Voitettuaan kauden 250-kuutioisten avauskilpailun Venezuelassa Roberts ajoi ensimmäisen kerran 500-kuutioisten luokassa kauden seuraavassa osakilpailussa Jaramassa Espanjassa. Tuloksena oli toinen sija. Sitten Roberts voitti kolme seuraavaa MM-kilpailua peräkkäin Itävallassa, Ranskassa ja Italian Mugellossa. Neljäs voitto tuli Ison-Britannian GP:ssä ja kauden finaalissa Saksassa, Keny Roberts kruunattiin RR-ajon ensimmäiseksi yhdysvaltalaiseksi maailmanmestariksi.

Ennen kauden 1979 alkua Roberts loukkaantui koeajossa sattuneessa kaatumisessa. Tämän vuoksi hän joutui jättämään Venezuelan avauskilpailun väliin. Kauden toisessa osakilpailussa Itävallassa Roberts otti tyylikkään voiton. Kauden aikana hän voitti viidestä ensimmäisestä kisastaan neljä. Iso-Britannian osakilpailussa Silverstonessa Kenny Roberts ja Barry Sheene kävivät eeppisen kaksintaistelun, jonka jälkeen Roberts voitti lopulta jo toisen 500-luokan mestaruutensa. 

Kenny Roberts hallitsi suvereenisti 500-luokan MM-sarjaa 1980. Tuloksena oli muun muassa kolme peräkkäistä osakilpailuvoittoa ja tietenkin 500-kuutioisten maailmanmestaruus.  Kaudella 1983 Roberts kahmi kuusi osakilpailuvoittoa ja neljäs mestaruus oli jo aivan hilkulla. Lopulta Roberts hävisi sen vain kahdella pisteellä ja 500-luokan mestariksi kruunattiin toinen amerikkalainen - Freddie Spencer. Kauden 1983  jälkeen Kenny Roberts vetäytyi GP-kilpailuista.

Hän jatkoi tiimin omistajana ja ajatti Wayne Raineyn ja John Kocinskin kaltaisia huippukuljettajia Yamahan kilpapyörillä, ennen kuin alkoi rakentamaan MotoGP-kilpapyöriä 2000-luvun alkupuolella.

Yksi Robertsin uran hienoimmista hetkistä oli kuitenkin jo ennen GP-menestystä - 1975 Indy Mile Grand National -kilpailu.  Yamaha oli kehittänyt huipputehokkaan, kaksitahtisen TZ750-moottorin hieman ennen tämän sorapäällysteisellä ovaaliradalla ajettavan amerikkalaisen kilpasarjan kausiavausta. Yamahan tavoitteena oli päihittää lajia hallitseva Harley-Davidson.

Karsinnoissa epäonnistunut Roberts starttasi kilpailuun takarivistä. Lähdön jälkeen hän kuitenkin hallitsi tarkasti 125-hevosvoimaisen moottorin vauhdittaman kilpapyöränsä, jonka huippunopeus muutaman sadan metrin suorilla nousi jopa 240 km/h lukemiin. Siis jopa tuplaten sen mitä muilla. Yleisö ja kilpakumppanit saattoivat vain haukkoa henkeään seuratessaan Robertsin menoa. 

Takaa-ajotilanteesta lähtenyt Roberts nousi nopeasti neljänneksi noin 20 metrin päähän kärkiryhmästä. Tiukkojen ajolinjojen ja lennokkaan ajon myötä hän sipaisi monta kertaa rataa reunustavia heinäpaaleja, joten hurjapäinen voitontavoittelu olisi helposti voinut johtaa myös ulosajoon. Viimeisellä kierroksella Roberts saavutti kärjessä ajaneen Harley-kaksikon.  Viimeisen mutkan ulostulosta Roberts ampaisi kärkeen ohittaen Corky Keenerin ja Jay Springsteenin ylittäen maaliviivan voittajana noin puolen pyörän mitalla.

Robertsin ajosuoritusta ja voittoa pidetään edelleen tänäkin päivänä alan asiantuntijoiden parissa Indy Mile -kilpailun kaikkien aikojen kohokohtana. Lukuisten muiden saavutusten joukossa se varmisti myös Kenny Robertsin paikan American Flat Track -kilpailuhistoriassa.

Katso tämä vuonna 2009 kuvattu video, jossa Kenny Roberts palaa Indy Mile -kilpailuun TZ750 Flat Track -kilpapyörällä viihdyttäen yleisöä ajamalla muutaman nopean kierroksen.